Minulla ei ole ollut signaalia. Siksi tämä hiljaisuus.

Y%C3%B6-normal.jpg

Kerron nyt viimeaikaisista tapahtumista vähän lyhykäiseen sävyyn. Tämä lokitus on nyt epämääräisesti riippuvaista kaikista mahdollisista signaaleista; en tiennytkään miten monilla taajuuksilla kaikenmoisia signaaleja lenteleekään. 

 

Olin siis vapautunut kidnappaajiltani yön selkään - kameli turvanani. Pimeässä vuorensolassa käveleminen oli vaikeaa ja mieleeni oli hiipinyt ajatus kamelilla ratsastamisesta. Viis sen ohjaamisesta, annoin sen kulkea minne se ikinä halusikin sillä oma suuntavaistoni oli täydellisesti kateissa. Pysäytin kulkumme hetkeksi ja käsituntumalla löysin kallionlohkareen astinkivekseni. Ponnistauduin kamelin selkään ja sen pehmeä, haiseva villa tuntui ihanalta, kuin prinsessavuoteelta niissä olosuhteissa. Puristin kaksin käsin pitkiä karvoja ja nukahdin. Keinahdellen polkua pitkin etenevä kulkuneuvoni tuhahteli sieraimistaan omituisia ääniä, kuin se olisi puhunut jollekin toiselle tuhahtelijalle, mutta kaikki äänet muuntuivat unisessa mielessäni meren lipalatukseksi ja uneksin nukkuvani riippumatossa omassa laivassani.

 

Heräsin kun märkä räkä valui poskeani pitkin; luulin unenpöpperössä että Nurkkajänis huitaisi minua rätillä. Avasin silmäni ja näin edessäni kamelin naaman. Se oli nuolaissut minua. Käänsin päätäni ja näin kymmenittäin karvaisia kyttyröitä pilvien keskellä. Vuoristossa liikkuvat aamupilvet kietoivat kaiken pehmeään, valkoiseen sumuvaippaan. Olin edelleen kamelini selässä ja takamukseni tuntui hellältä tuntikausien istumisesta...

 

En uskaltanut pudottautua alas. Mitä jos maata ei ollutkaan? Luotin mieluummin karvaisen ratsuni jalkoihin, kuin ottaisin mitään riskejä jalkapuolena kompuroijana maan tasalla (siis jos maata oli jossakin siellä sumun alla).

Tähysin ympärilleni. Hieroin silmiäni. Minun kamelillani oli kolme kyttyrää. Kurkotin katsomaan alaspäin ja näin sillä kuusi jalkaa. Pian totesin kaikilla muilla kameleilla olevan kaksi kyttyrää ja neljä jalkaa. Lisäksi, "minun" kamelini päähän oli ilmestynyt kruunu. 

 

Uni vei minut taas mennessään kun koko lauma kameleita lähti päättäväisesti vaeltamaan jyrkkää vuoripolkua alaspäin. Olin kuin marakatin poikanen emonsa selässä, ummistin silmäni ja keskityin vain pitämään kiinni paksuista karvatupoista...

 

S%20september9c-normal.jpg

Seuraava päivä:

Havahduin hereille juuri kun aurinko oli nousemassa. Kolmekyttyräinen ratsuni oli makuulla suurten, rehevien puitten varjossa ja ravisteli hieman itseään. Olin kuolla janoon, ja koska sumua ei ollut enää, uskaltauduin liukua maahan. Kesti aikansa että sain kontattua läheisen lammen rantaan, jalkani eivät näet kantaneet, etenkään se puinen jalkani. Join vettä ja peseydyin hieman. Olin nälkäinen, mutta en nähnyt mitään syötävää missään. 

Palasin kruunupäisen kamelin luo, joka tuhahti niin käskevään sävyyn että kipusin niin nopeasti kuin pystyin takaisin sen selkään. Se nousi heti ylös ja laivue jatkoi matkaansa.

Erinäisiä päiviä myöhemmin:

Olin pienillä pysähdystauoilla onnistunut joskus löytämään marjoja syödäkseni - jos ne maistuivat kitkeriltä, sylkäisin pois, mutta jos ne maistuivat hyviltä, söin ne. Mistä minä olisin tiennyt mikä oli syötävää ja mikä ei, luotin makunystyröihini - ja onneen. (Olisihan se nyt aika käsittämätöntä että kaikkien seikkailujeni jälkeen kuolisin myrkyllisiin marjoihin.) 

Vaan viimein olen nyt saapunut sivistyksen pariin. Kruunupäinen ratsuni hylkäsi minut jonkun kievarin portille, ja kievarin omistajatar, vanha nainen, antoi koko kamelilaumalle leipää. Selvästikin tuo nainen osasi kommunikoida kamelien kanssa, sillä miten hän muutoin olisi osannut näyttää sormillaan matkani keston ja jopa osoittaa suunnan, mistä olin tulossa? 

Hän laittoi minut kylpyyn sinkkiseen sammioon, ja voivotteli irrottaessaan puujalkaani. Nautin kupillisen riisiä isoon pyyhkeeseen kietoutuneena ja kun kömmin minulle järjestettyyn vuoteeseen kirkkaanpunaisen silkkiverhon taakse, näin kuinka nainen puhdisti puujalkaani ja ripusteli vaatteitani kuivumaan. 

 

Heräsin tänä aamuna ja sain ylleni huolellisesti paikatut omat vaatteeni. Puujalkani oli hiottu ja ehkä käsitelty jollakin mehiläisvahalla. Jopa hiukseni oli kammattu... Itsetuntoni alkoi nousta ja lelusilmäni pyörähti ylimääräisen pyörähdyksen. En ole varma oliko se unta vai näkyä, mutta näin silmäni sisällä lumisateessa  Coconutin, laiturissa.

Koska kievarin nurkassa oli tämä läppäri ja jopa nettiyhteys, sain kaikki nämä nyt teille kerrottua. Alan selvittää lyhintä reittiä Pombandariin ja toivottavasti löydän sieltä paitsi laivani, myös miehistöni....