Olin teljettynä junan tavaravaunuun ainakin kolme päivää. Siellä haisi vanhoille oljille ja lehmän lannalle. Olin saanut peitokseni rispaantuneen persialaismaton ja syödäkseni pienen pahvilaatikollisen suklaapatukoita, juomaksi kanisterillisen öklöttävän makuista vettä. Kukaan ei kurkistanut vaunun sisään tarkistaakseen olinko elossa, vaan sain nauttia kaapattuna olosta ihan ilman häiriöitä.

Juna rymisteli viimeisen vuorokauden jossakin vuoristossa; tunsin kuinka se taisteli ylämäkiä ylös ja jyrkissä alamäissä pystyin vain toivomaan ettei se vierähtänyt pois kiskoilta. Jarrut kirskuivat ja vaunut tuntuivat pomppivan, mutta siihenkin turtui, ei ihminen jaksa pelätä koko aikaa.

Oli jo pimeää kun juna pysähtyi ja vaunun sivuovi avattiin. Käsittämättä sanaakaan kuulemastani puheen pulinasta, istuin aloillani ja yritin saada selvää tapahtumien kulusta. Erotin heikkojen taskulamppujen valossa lyhyiden, huppupäisten hahmojen liikehtivän hermostuneina ja olevan erittäin tyytymättömiä näkemäänsä, eli minuun. Paikalle asteli pitempi hahmo, joka äyski huonoa englantia.

 

"Vroong person. Tis a voman!"  hän huusi ja lyhyet hahmot lakosivat polvilleen hänen ympärilleen.

"Ya, come here!" pitkä, miespuolinen hahmo huusi sitten osoittaen lampullaan kasvoihini. Ymmärsin nousta seisomaan ja kävelin vaunun ovelle. "Ya, whad is yar name?" mies tiuskaisi.

Päätin valehdella.

"Kapteeni Peggy", vastasin silmääni räpäyttämättä.

"Captain Biggy, follow me."

Hyppäsin alas vaunusta ja päässäni raksutti välittömästi ajatuksia pakoreitin keksimiseksi. Se oli vaikeaa, sillä pimeys oli kaiken peittävä, kuin musta viltti olisi levitetty ylleni. Juna oli pysähtynyt ilmeisesti vuoristosolaan, kauas erämaahan. 

"Ticket. Give me thö lottery ticket!" komensi pitkä hahmo, jota kutsuin mielessäni Pomoksi, ja kaivoin taskustani arpalippuni. Pomo nappasi sen ja tutki sitä huolellisesti kellertävän lamppunsa valossa. Hän murahti ja mutisi jotakin nykyajasta ja akoista laivojen kapteeneina. "Ya, bloody woman, one leg. We need a male. No-one gives gold of a woman. Ya, ya are shit."

Tunsin itseni törkeästi loukatuksi. Olin siis houkuteltu maihin typerällä voittoarvalla, koska merimiehet olivat yleensä miehiä ja heistä saattaisi joku maksaa jonkunmoisia lunnaita. Täydellisistä naisista maksettaisiin varmasti myös hyvin, mutta minäpä olin puujalkainen, likainen ja yksisilmäinen. Minun miehistöni oli kokonaan naisisto. Mutta ehkä minut päästettäisiinkin sitten menemään? Ajattelin heittäytyä vähän tyhmäksi ja kysyä mahdollisimman arvokkaasti voittoani.

"Want my ship! Me, bought a lottery ticket, me want my ship", mongersin ja lisäsin puheeseeni ranskalaista aksenttia. Olin oppinut sen Nurkkajänikseltä, joka osasi kaikkia maailman aksentteja englannin kielestä.

"Ya will get yar bloody ship." Sen sanottuaan Pomo nauroi ja läpsytti nopeasti käsiään yhteen. Kuulin takaani tömähtelyä ja pimeydestä ilmestyi vierelleni karvainen kamelin naama. Sen päässä oli köydestä solmitut kömpelöt päitset ja parin metrin pituinen köysi laahasi maata. 

 

En saanut sanottua sanaakaan. Olinkin ihmetellyt miten laiva voisi olla sijoitettuna jonnekin vuorten kätköihin, mutta minulle valkeni tämän koko ruljanssin vitsi; kyseessä oli kameli, aavikon laiva. "...kulkee hietikoiden yli ja ui syvällä..." Olin voittanut kamelin.

En räpäyttänyt silmäänikään, kun yksi lyhyistä hahmoista, ilmeisesti palvelijoista, ojensi minulle köyden pään.

"Ya, go. Or we shoot", kuului kumiseva, naseva käsky Pomon hupun sisältä ja tuijotin kamelia silmiin. Minua alkoi hirvittää, suorastaan typerryin hetkeksi ajatuksesta lähteä elikon kanssa pimeyteen. Mutta niin minä tein. Talutin karvaista jättiläistä pois vähäisen valon ääreltä ja sitten annoin sen ohjata puolestaan minua. Kameli varmasti osasi suunnistaa tässä pimeydessä... johonkin. 

Eikös eläimillä ole taianomaisia suuntavaistoja?

Ja kameli suunnisti pimeässä kohti päämäärää, mistä minulla ei ollut mitään tajua. - Ikävä kyllä en voinut iloita äkkinäisestä vapaudesta kovin pitkään (jos tätä voi vapaudeksi kutsua) - jo puolen tunnin kävelyn päälle aloin tajuta, ettei puujalkaisen ihmisen paikka ollut kivisillä vuoripoluilla, vaikka tämä olisi kuinka hurja ja maailman meriä valloittanut kapteeni.

 

Kameli-normal.jpg