No niin. Matka jatkuu, vaikka Nurkkajänis on ollut niin raivostuttavan viisaalla päällä, että kohta kävelen ihan itse lankkua pitkin mereen. Olemme katsoneet varmastikin kaikki laivasta löytyneet elokuvat. Olen paennut ajatuksiani elokuvasta toiseen, synkeitä mietteitäni Jekardinezin sielukaappauksista. Ihana vapaus seilata merillä sinne minne nenä näyttää, lienee muuttunut kuvitelmaksi.

Katseltuamme jälleen yhden leffakimaran päälle aikamme tähtiä, totesimme laivamatkamme oikeastaan jo toteuttaneen tehtävänsä. Nurkkajänis oli vihdoin sinut kovan menneisyytensä kanssa ja minä totesin että taidan olla etsimässä sisintäni ja tuuliajolla ikuisesti, vaikka seilaisin kuinka monta kertaa maapallon ympäri. Toisaalta, en haluaisi silti maihinkaan.

Mietin minne voisin mennä.

Ehkä kuitenkin jokin tauko olisi nyt paikallaan.

 

(Uusi päivitys: ) Pelasimme vielä iltamyöhällä tikkiä. Tuntui jotenkin omituisen tyhjältä sopia kuin muina miehinä, että Nurkkajänis jäisikin seuraavassa satamassa pois laivasta.

- Oikeasti arvostan sinua, töksäytin typerästi kesken pelin. Toinen kulmakarva kohotettuna jänis ei heti sanonut mitään. Näytti siltä kuin se olisi miettinyt päänsä puhki vain tikkipeliään. Sitten se laittoi vihdoin pöytään herttaässän, ja sai minut kiinni.

- Sittenhän sinä vilpittömästi uskot, etten ole koskaan tehnyt mitään oikeasti väärää sinua kohtaan, se sanoi hitaasti. Vastasin laittamalla pöytään huonoimman korttini, patanelosen.

- Minä en kyllä puhu nyt korttipelistä, puijaat minkä ehdit.

- ...kiinni... onko sulla ristiä? Ja Nurkkajänis laittoi ristiässän pöytään. Laitoin ainoan punaisen korttini, herttaviitosen kasaan, ja toiveikkaana rutistin viimeistä korttiani, se oli ruutuakka. Jospa sillä saisinkin tämän tikin. Mutta jänis asetti hitaasti viimeisen korttinsa, herttakakkosen kasaan ja hymyili.

- Onko sulla herttaa?

- Miten sinä teet tämän? Voitat melkein aina... heitin turhautuneena äsken niin arvokkaana pitämäni ruutuakan pöytään.

- Pöljää, mutisin.

- Sellaista tahoa ei kenenkään tarvitse kunnioittaa, eikä varsinkaan arvostaa, joka kohtelee toisia väärin. Varsinkin jos se taho on vastuussa heikommistaan, jänis sanoi hitaasti ja työnsi korttikasaa eteeni. Meillä on sääntö, että häviäjä saa sekoittaa pakan ja jakaa kortit. Ja joka kerta voittaja (yleensä Nurkkajänis) mutisee rutiinilla saman lauseen: “Tee työt että opit pelaamaan...” mutta nyt se ei sanonut mitään vaan katseli venytellen taivaalle.

 

Aloin kiireesti sekoitella kortteja ja jakaa uutta kierrosta. Poskiani punotti ja minun tuli kuuma. Minä muistin äkkiä kuinka olin toisinaan pompottanut jänistä hommasta toiseen pelkkää ilkeyttäni ja tympääntymistäni.

- Sori... jupisin.

- En ole tosin koskaan tuntenut olevani sinua heikompi, vain erilainen, ja perämies. Ihan turhaan pyytelet anteeksi. Mutta jos sille linjalle lähdetään, niin pyydän anteeksi erinäisiä pikku huijauksiani - varsinkin pokerissa. Minä en mahda sille mitään.

- Äh, ei se mitään... vastasin suurpiirteisesti, mutta yritin nyt katsoa erityisen tarkkaan kortteja, ettei minua taas mahdollisesti puijattaisi. Mitäköhän jänis nyt oikein ajoi takaa, mietin. Mutta se ei jatkanut enempää puheitaan arvostuksesta ja heikommista. Ehkä se oli vain jotakin tyhjänpäiväistä rupattelua, ettei olisi vallinnut vaivautunut hiljaisuus kömpelön möläytykseni päälle. Sen, miten kovasti olin sanonut arvostavani jänistä.

Joimme vielä kupilliset teetä ja painuimme nukkumaan. Olimme purjehtineet lähelle Portugalin rannikkoa. Tiesin, että Nurkkajänis jäisi pian pois laivasta, eikä sen estämiseksi olisi mitään tehtävissä.

 


Kommentit:

Ei kommentteja.