tausta%20shipdarkblue-normal.jpg

 

Aamulla seurasin lumimiehen jälkiä, ne veivät ylempänä rinteessä olevaan pieneen luolaan. Arastelin ensin sinne menoa, mutta ajatus yksinäisestä Nurkkajäniksestä jurtassa odottamassa sai minut keräämään kaiken rohkeuteni ja kömmin luolan suuaukosta sisälle hämärään onkaloon. Se oli onneksi tyhjä. Olin tosin henkisesti varautunut kohtaamaan itse lumimiehen, valmis vaikka tappelemaan parista karvasta... Ideani alkoi olla täysin hahmottunut. Voisiko muinaisen jättiläislaiskiaisen energiaa sisältävän karvan korvata lumimiehen villalla? Nurkkajänikseen laboratoriossa istutettu älykkyytä lisäävä bioaivoke saisi tarvittavaa energiaa... ja minä perämieheni ennalleen.

 

Aloin tutkia luolan lattiaa, ja tein mielenkiintoisia havaintoja lumimiehen elintavoista. Ne osaavat tehdä tulen ja rakentavat heinistä ja jäkälistä jonkinlaisen pesän ja ilmeisesti harrastavat alkeellista luolataidetta. Tämä lumimies oli painellut kämmenensä jälkiä kallioisiin seinämiin, ja yhteen kohtaa seinää oli naulattu roikkumaan lehtikuva tyttö-lumimiehestä! Uskomatonta. Käyttävätkö lumimiehet vasaraa ja nauloja?

Kuva oli leikattu englanninkielisestä sanomalehdestä. Yritin saada selvää lehtijutusta. ”Kuuluisa tutkimusmatkailija Walter Miller aikoo löytää lisää kuuluisia vuorten jättejä, lumimiehiä. Tämä on ainut tällä vuosituhannella otettu kuva naaraspuolisesta lumimiehestä...” ”...lumimiesten jälkeläisiä tieteellistä tutkimustyötä varten...” ”............geenipankkiin...”

 

Vai sellaista... Olikohan Walter Miller käynyt tässä luolassa? Olisiko hän napannut täältä lumimiehen mukaansa? Sain vastauksen kysymyksiini vilkaistuani luolan seinällä nojaavaan seipääseen. Ilmeisesti Walter oli kohdannut loppunsa tässä onkalossa, sillä seipään nenässä oli muumioituneena miehen pää. Huomio sai minut toimimaan ripeästi, ehkä lumimies tulisi kohta ja oma pääparkani tekisi pian Walterille seuraa.

Konttasin luolassa ja keräsin valkoisia haivenia pieneen kangaspussiin tukoittain. Jokainen karva olisi painonsa arvosta timantteja... ei, vaan vielä enemmän. Nurkkajänis merkitsee minulle enemmän kuin mikään maallinen aarre. 

 

Päästyäni onnellisesti takaisin jurttaan, jossa pitkäkorvan kanssa juuri nyt majailemme, aloin heti lukea huolellisesti energiakarvojen syöttöohjeita bioaivokoneeseen. Nurkkajänis oli onneksi ennen energiavajettaan ehtinyt kertoa tarkkojen ohjeiden löytyvän pienestä repustaan. Se oli huolellisesti kantanut ohjeita mukanaan kaiken aikaa, ilmeisesti aavistaen niiden tärkeyden elämässään.

Minun alkoi äkkiä säälittää jäniksen rankka elämä ihan hirveästi. Mitä kaikkea se olikaan joutunut käymään läpi. Ja näkemään. Kuolemaa ja pelkoa, yksinäisyyttä. Himputti, se oli ollut koe-eläin! Itse olin sentään saanut varttua ihan oikeassa perheessä, tuntea vanhempani. Koskaan en ollut nähnyt nälkää, koskaan en ollut joutunut lapsena yksin vaeltamaan ja etsimään mahdollista kotia.

 

Minun tuli äkkiä ikävä kotia.

 

Ajatus sai minun ylpeyteni heräämään. Haloo. Muistin myös mitä olin lähtenyt pakoon. Olin pakenemassa lomakkeita B6 ja C7, valmiita teitä ja turhia sääntöjä - ohjesääntöjä siitä, miten minun pitäisi elää. Ajatuskin ennalta määrätyistä elämäni poluista ja tienristeyksistä oli saada minut oksentamaan.

Shittiä.

Niin shittiä.

Minun oli pakko kömpiä ulos pimeään raittiiseen ilmaan. Voin niin pahoin.

 


Kommentit:

BlackBlog: Sijoita rahasi merirosvojen joulutempaukseen - ja saatat voita huimia summia!

BlackBlog: Tule tutustumaan uuteen sielupörssiimme! Halvalla uusia sieluja!

BlackBlog: Markkinoiden paras hinta sieluista BlackBlogissa! Lisäksi jokaiselle sielunsa myyneelle kommentointi ilmaista!