Olemme ankkuroituneet Nordfjordin vuonoon. Mikäli olen oikein karttoja tulkinnut. Vaikea navigoida, kun pilvisyyden vuoksi ei näy tähtitaivasta eikä aurinkoa, eikä nettikään oikein pelitä. Kaikenlainen signaaliliikenne on ollut lähinnä sattumanvaraista, eikä yhtään laivaa tai asutusta ole näkynyt missään. – Saattaa myös olla, että olemme erehtyneet vuonosta, mutta kaunista täällä on.

Muutamaa päivää ennen aattoa alkoi sakea lumipyry ja lunta kertyi laivan kannelle ainakin metri. Lapioimme vain välttämättömimpiä polkuja reelinkien viereen, koska lumikola oli kadonnut. Ehkä sen oli jokin tuulenpuuska lennättänyt mereen.

Rakensimme tuikkukynttilöille pieniä lumilyhtyjä ja Nurkkajänis innostui tekemään etukannelle aaton aattoiltana lumihevosen. Yksisarvisen. Se näytti hämärässä ihan oikealta.

Olen pienestä alkaen haaveillut yksisarvisesta ja kun sanoin sen ääneen, Nurkkajänis ilmoitti että tämän saisin omaksi. ”Sen nimi on sitten Ester,” jänis vielä lisäsi taputellessaan lumisiin kavioihin huolellista loppusilausta.

Silitin Esteriä, ja se hirnahti. Kapusin heti sen selkään enkä ehtinyt tehdä mitään, kun se karahti takajaloilleen ja lähti laukkaan. Se kiiti lumista polkua pitkin, eikä pysähtynyt vaikka polku loppui. Ummistin silmäni ja kuvittelin lätsähtäväni hyiseen mereen.

Lumihiutaleet piiskasivat kasvojani ja tunsin tuulen viuhuvan korvissani. Ester laukkasi pimeyden halki korkeuksiin. Pidin sen kaulasta kiinni ja yritin katsoa ympärilleni, mutta pimeässä lumipyryssä en nähnyt mitään.

Äkkiä pimeys loppui, ja näin yllä tähtikirkkaan taivaan. Yksisarvinen laukkasi pilvien päällä ja hirnahteli kiivaasti. Se pysähtyi kuun valaiseman pilvenmöykyn päälle ja päästi vertahyytävän hirnuvan kiljaisun. Kohottauduin istumaan. Alas maanpinnalle oli varmasti kilometri. Mutta Ester seisoi niin tukevasti aloillaan, että en pelännyt yhtään. Katselin allamme kumpuilevaa pilvilaaksoa - sitä riitti silmänkantamattomiin – ja mahassani vihlaisi.

Ester kiljahti uudelleen ja kuunteli. Lopulta se hörähti minulle lyhyesti, heilautti päätään kuin sanoen, että oli kuullut jotakin. Pian havahduin aavemaiseen, kaukaiseen jyminään. Siristin silmiäni ja tähyilin äänen suuntaan.

Kaukana näkyi pöllyävää pilviharsoa, ja sieltä tuli jokin hurjaa vauhtia meitä kohti. Olin kuulevinani voimistuvan lumivyöryn jylinää ja hirnumista.

Suuri lauma valkoisia lumihevosia laukkasi pilvenkumpareiden yli ja Ester hypähti innosta. Hetkessä korskuvat hevoset olivat ympäröineet meidät. Ne hirnuivat ja nuuhkivat toisiaan. Lumiset kaviot pöllyttivät lunta ja kavioiden jytinä kaikui pehmeästi kumisten pilvien muodostamassa laaksossa.

Mielessäni kävi, että lähtisikö Ester niiden matkaan ja minä putoaisin vauhdissa ties minne. Taputin Esteriä kaulaan ja sanoin sen voivan minun puolestani lähteä ystäviensä mukaan, mutta voisiko se ensin viedä minut takaisin laivaan. Kaikki hevoset nostivat korviaan ja joku kuopi malttamattomana pehmeää pilviharsoa, kuin ilmaisten haluaan jo kiireesti jatkaa matkaa.

Ester hirnahti pari lyhyttä hirnahdusta ja lähti syöksyen laukkaan suoraan pilvien läpi kohti maata. Muut seurasivat perässä. Minun oli jälleen pakko sulkea silmäni, sillä niin kovaa lumisade alkoi taas hakata kasvojani. Luulin jo putoavani, kunnes Ester alkoi hiljentää vauhtia ja kuulin kavioiden äänestä sen laskeutuneen takaisin Coconutin kannelle. Säikähtänyt Nurkkajänis pinkaisi märssykoriin karkuun ja kurkisteli sieltä alas.

Näky oli hurja, kynttilöiden, lyhtyjen ja jouluvalojen seassa laivan keskikannella kirmasi kokonainen lauma lumihevosia! Liuin alas Esterin selästä ja taputin sitä. Se heilautti päätään ja korskahti. Vain hetki ja koko lauma ampaisi jälleen laukkaan ja katosi öiselle taivaalle.

Nurkkajänis kipusi alas ja otti minua kädestä.

- Luulin että sinä putosit mereen! sen silmissä kimmelsi. - Minä en nähnyt sinua missään, enkä uskaltanut sukeltaa pimeään veteen. Ja luulin sinun hukkuneen sen vuoksi, että olin niin pelkuri... sitten Nurkkajänis alkoi täristen itkeä. Rutistin jäniksen syliini ja sanoin saaneeni siltä elämäni ihmeellisimmän joululahjan. Kerroin seikkailustani pilvien ylle ja ilmojen teitä saapuneista muista lumihevosista.

Menimme kapteenin salonkiin lämmittelemään. Nurkkajänikseltä kesti tovin rauhoittua. Sen hampaat kalisivat peltimukin reunaan ja sitä paleli. Lisäsin hiiliä kamiinaan ja tein sille lisää kuumaa juomaa. Se auttoi. Ajattelin, että jos jouluaaton aatto oli näin huisi, mitä ihmettä jouluaattona enää voisi tapahtua. Vietimme pitkän aikaa kaakaomukiemme ääressä kuunnellen vanhasta putkiradiosta joululauluja.

Kun aattoaamuna menin kannelle, siellä odotti minua uusi lumiveistos. Se oli ihan pieni lumihiiri. - Hyvää joulua! Tämä ei ainakaan lennätä sinua minnekään, Nurkkajänis hymyili ja asensi kieli keskellä suuta pieniä puuhelmiä hiirelle silmiksi.

Päivemmällä jänö kaivoi esiin vanhan pistoolin ja souti kumiveneellä rantaan. - Ihmettelin vähän, mitä se teki pistoolilla, mutta se selvisi pian.

- Katso! Onko hieno joulukuusi! se touhotti raahatessaan pientä kuusta kapteenin salonkiin sulamaan.

- No on… miten sen tyvi on noin epäsiisti, kuin rotta olisi närsinyt sen poikki? Etkö löytänyt kirvestä tai sahaa?

- En kiireessä jaksanut etsiä, muistin sen pistoolin kirjahyllyssä ja ammuin kuusen poikki. Meni tosin kuusikymmentäkaksi panosta.

Koristeltu kahvipensas kapteenin salongissa sai väistyä kyökkiin.

 

pirate%20nurkkis%20mv-normal.jpg

 

Jouluaattoiltana ojensimme toisillemme pieniä lahjapaketteja, söimme perunamuusia ja paahtoleipiä ja joimme kuumaa glögiä. Lumisade oli lakannut ja viritimme Coconutin täyteen jouluvalaistukseen.

Oli ehdottomasti ihanin joulunäky, mitä olen kuunaan nähnyt, kun Coconut lepäsi ankkurissa täydellisessä postikorttimaisemassa. Vuono oli sula, mutta huikean korkeat ja pystyjyrkät vuorten rinteet lumesta vitivalkoiset.

Ainut pieni pettymys oli se, ettei joulupukki tullut. Nurkkajänis kiersi pitkin reelinkejä ja tähyili taivaalle, näkyisikö poroja. En raaskinut kertoa joulupukin nykyään olevan töissä elokuvayhtiöillä ja varmaankin jakamassa nimmareita isoissa marketeissa. Joulupukkia kuitenkin hieman puolustaakseni - ja liian kaupallista pukkikuvaa siistiäkseni - sanoin Nurkkajänikselle pukin olevan myös niin vanha, ettei hän osannut enää paikantaa kovin helposti laivoja. Ja että joulupukki ehkä tarvitsee nykyään myös savupiipun, koska on tottunut niihin elokuvia filmatessaan.

Onneksi joulusta ei tainnut kuitenkaan jäädä jänikselle sen suurempia traumoja.

 

(Uusi päivitys:) Kiitos lokkipostista! Hmm, oikein valaiseva joululaulu tuli Tina Elizabethilta. Olen laulanut sitä myös Nurkkajänikselle…

 


Kommentit:

Tina: LaitoinlokkipostiviestinZikille

Rosvoradio: PINGVIINIROKKI TÄÄLLÄ!