Pientä ajattelemattomuutta matkakohteen suhteen; täällä pohjoisen leveyksillähän on pahuksen kylmä tähän aikaan vuodesta. Poikkesimme pikaisesti Reykjavikissa tekemässä ihan kerta kaikkiaan pakollisia hankintoja; pipoja, lapasia, villakangastakit ja sarkahousuja. Laamanvillainen vaaleanpunainen pyjama tuli myös ostettua ja villalankoja.

Jänikselle oli kokonsa vuoksi torilla kovin lapsellisia pyjamia tarjolla; niissä oli pupun kuvia ja muuta semmoista. Ja Nurkkajänis on sentään kovanluokan perämies.

(Nurkkajänis on siksi istunut kapteeninsalongissa kutomassa itselleen tyköistuvaa villapukua koko päivän.) 

Ja hassuinta on, että nyt me kylvemme rahoissa; joku taideintoilija osti kaikki Nurkkajäniksen joulukalenterikuvat! Ja jopa luonnokset. Nyt ei siis ole joulukalenteria?! Tosin Nurkkajänis sanoi senkin asian olevan järjestyksessä. On kai keksinyt jotakin uutta.

Taloushuolia ei kyllä hirveästi ole ollut, sillä viimeksi siivoamamme laivanhylky oli ollut löytämisen arvoinen. Olemme pitäneet hylkyjen tutkimisesta virkavapaata, ja keskittyneet pysymään mahdollisimman kaukana muusta maailmasta.

Ai niin; me pidimme sen pikku-pikkujoulun Nurkkajäniksen kanssa kahdestaan lähellä Islannin rannikkoa lauantai-iltana. Heijastimme isoon purjeeseen Mustaparta piraatti-leffan ja söimme sipsejä. Meri oli tyyni ja lumihiutaleita leijaili hiljaa sulaan mereen. Pikkulyhdyissä paloi kynttilöitä.

Koskettavin hetki oli, kun Nurkkajänis toi minulle viisikymmentä pikkupakettia. Siis viisikymmentä! Jokainen paketti oli samanmuotoinen ja samankokoinen. Hih. Jokaisessa oli fosforinhohtoisena pikku Davy Jones-laiva, ja pohjassa luki ”made in Japan”. (- Ne olivat ne paketit, jotka Nurkkajänis oli napannut lepakkomies-puvussa Jekardinezin laivasta...)

 

reykjavik%20coconut-normal.jpg

 

Yön pimeydessä laitoimme kaikki Davy Jonesit merelle kokonaiseksi laivueeksi ja ne valaisivat ympärillämme vellovaa merta kauniina vihreänä hehkuna. Aamulla niitä ei enää näkynyt.

Itse annoin Nurkkajänikselle t-paidan, jossa oli printattuna piirros hänestä porkkanamiekka kädessä ja  Deppin kuvalla varustetun kuulakärkikynän. Depp-fanina jänö ihan liikuttui kyyneliin. Paras pikkujoulu ikinä. 

Nurkkis%20ja%20miekka-normal.jpg

Muuta: Reykjavikissa istahdimme hörppäisemään kahvit pienessä laitakaupungin satamakioskissa. Luin samalla Uutistykki-lehden takasivulta kuolinilmoitukset; oolalaa, minut oli julistettu kuolleeksi Jekardinezin laivan upottua päiväntasaajalla! - Itse kapteeni Jekardinez toitotti ison kuvan kera ihmepelastumistaan, ja selitti kuinka oli saanut nopeasti toimimalla pelastettua koko miehistönsä. " ...Valitettavasti päivällisvieraaksi kutsuttu kapteeni Zikita oli vajonnut pelastusyrityksistä huolimatta laivan mukana meren pohjaan..." - joopajoo...

Tosiaan, eihän kukaan tiedä kuinka pääsin pois laivan ruumasta! Jekardinez uskoi tosiaan minun kuolleen. No, eipä tuolla ollut niin väliä, vaikkakin oli hyvä tietää että Jekardinez nyt luuli minua kuolleeksi. - Otimme Nurkkajäniksen kanssa muistoni kunniaksi kuumat glögit ja keksimme samalla minulle sopivia muistolauseita.

Kolasimme pitkin iltaa lunta laivan kannelta ja ihmettelimme ääneen, että mitä me siellä Grönlannissa oikein aioimme tehdä.

- On niin pirunmoinen talvikin tulossa, haistan sen, Nurkkajänis sanoi ja keräsi tassuunsa lunta.

- Ja minä haistan vaaraa, nyökkäilin ja Nurkkajäniksen silmät alkoivat hehkua...

- Siis Grönlantiin, totesimme kuin yhdestä suusta.

Nurkkajänis teki lumesta pallon ja heitti sen innoissaan kauas merelle.

 

 

(Uusi päivitys:) Oi voi, nyt vasta huomasin, että saamassani pikkujoulukutsussa ei ole Nurkkajäniksen nimeä ollenkaan! Tosi paha juttu, sehän loukkaantuu sydänjuuriaan myöten. En sano sille miten asian laita on, vaan vien puppelin SALAA juhliin repussa. Ja toinenkin oi voi: juhliin olisi pitänyt jo ilmoittautua tarjoilun takia. Tietenkään en muistanut. On varmaan vietävä mukana omia eväitä, glögipullo mennee puujalan sisällä, ei tarvitse kaikkia käsissä kantaa.

 


Kommentit:

BlackBlog: Tilaa virtuaalisia yllätyspaketteja ystävällesi!