sea%20art1-normal.jpg

 

Paras käsitellä kuitenkin tämä monnijuttu nopsasti loppuun, aika on niin arvokasta. Ei silveriä, eikä sormien läpi valuvia goldeneita, vaan korvaamattomuudessaan yksinkertaisesti korvaamatonta.

 

Olisipa minut kahlehdittu vain tuosta puujalasta, niin olisin päässyt paljon nopeammin pakoon. Aamu alkoi valjeta, enkä ollut keksinyt mitään mahdollisuutta päästä ulos ruumasta. Kahle piti minut paikoillaan. Epätoivoni kasvaessa aioin jo kirjoittaa lokiini jäähyväiskirjeen. Viimeksi kuollessani en ollut sellaista ehtinyt tehdä. - Mutta sellainen kirjehän olisi ollut luovuttamista.

 

Olin jo melkein aikeissa katkaista toisenkin jalkani, jotta pääsisin uimaan tieheni Jekardinezin paatista, kun yhtäkkiä jokin harmaan musta möykky mäjähti ruuman seinästä läpi. Se oli Nurkkajänis!! Vauhti oli sillä kuitenkin niin kova, että se jatkoi matkaansa rysähtäen läpi myös vastakkaisesta seinästä.

Ensimmäisestä aukosta minua toljotti vesirajasta valtava määrä ahnaita vampyyrimonneja ja kauempana näin aamu-usvan läpi häämöttävän Coconutin silhuetin. En jäänyt ihmettelemään, vaan käännyin etsimään Nurkkajänistä toisesta aukosta ja sain heti karvaisesta nyrkistä kuonooni.

 

Ja sitten halasimme. Mikä jälleennäkemisen riemu.

 

Nurkkajänis oli vetänyt ylleen lepakkomiehen puvun ja vain sen nenä, suu ja silmät pilkottivat naamion takaa. Samassa jänis nappasi kiinni jalassani olevasta rautakahleesta (se näytti siltä kuin se alkaisi haukotella) ja asetti kahleen hampaidensa väliin ja venytti leukojaan vielä suuremmalleen... - ja sitten kuului vihlova napsaus kuin suurista sivuleikkureista. Kahle oli poikki. Jäniksen hampaat olivat katkaisseet rautarenkaan kuin giljotiini, ja pitkäkorva sylkäistä räväytti raudanpalasia hieman verta tihkuvasta suustaan, lipoen sitten suupieliään kuin olisi puraissut juuri mitä makoisinta porkkanaa.

Käsittämätöntä! Jänis tosiaan osasi välillä yllättää. Nopeasti se vielä pakkasi Jekardinezin ruumasta isoon mustaan säkkiin kymmenittäin pieniä lelulaatikoita ja viittoi minut mukaansa. Laivan ulkopuolella odotti laineilla keikkuva tuttu kaappikello ja siihen oli sidottu kiinni minun käyttämäni kumivene. Lähdimme äänettömästi meloen, mahdollisimman nopeasti kohti Coconutia.

 

Vampyyrimonnit jäivät näivertämään kolmimastoisen kaljuunan pohjaa, ja se tuskin enää näkisi auringon nousua.

- Ehtivätköhän monnit tuhota myös pelastusveneet? mietin ääneen. Nurkkajänis mulkaisi minua.

- Jekardinez miehistöineen uikoot sitten tuonne saarelle vaikka uima-ankkoineen, se tuhahti.

- Hitto, en minä sitä, vaan... äh, selitän myöhemmin.

Päätin kertoa kristalliavaimista Nurkkajänikselle sopivampana ajankohtana. Ehkä Jekardinezilta pitäisi napata ne kaikki, ja toimittaa takaisin Sielukammioon. Sinne minne ne kuuluivat. Mutta jos minä haluaisin päästä Sielukammioon, minun pitäisi kuolla. Ja jos kuolisin oman käden kautta, en voisi syntyä uudestaan. - Mutta voisinko jatkaa matkaani pitkin maailman meriä, unohtaen koko asian? Unohtaen, että kenties satojen sielujen mahdollisuus syntyä uudelleen oli mahdotonta niin kauan, kun niiden kristalliavaimet roikkuivat Jekardinezin hoikassa kaulassa?

 

Saatoinhan olla väärässäkin. Mieluusti olisin pohtimatta koko asiaa. Rutistin omaa kristalliavaintani ja ensi kertaa tunsin oman elämäni tärkeäksi. Suorastaan janosin elämää ja pitäisin siitä kiinni kynsin hampain. - Kumma tunne oli myös se, että olin ajatellut juuri hetken muidenkin elämää. En ole koskaan ennen piitannut muista. Vai olenko? Suoraan sanoen, olen ajatellut enimmäkseen itseäni. - Tästä ajattelusta on tehtävä äkkiä loppu…

Mutta. Jos Jekardinez kuolisi, veisikö hän mukanaan Sielukammioon kaikki kaappaamansa kristalliavaimet? Eikö Sielunvartija voisi vapauttaa ne? Entä jos Jekardinez olikin kuolematon niiden ansiosta? 

 

Päästyämme Coconutin kannelle, siellä odotti valmiina termospullollinen vahvaa kahvia ja tuore pullapitko. Nurkkajänis oli leiponut. Samalla kun käänsimme oman kaksimastoisen kuunarimme kohti väljempiä vesiä, hörpimme kahvia ja juttelimme.

 

Nurkkajänis kertoi ensin suuttuneensa, kun sitä oli niin törkeästi haukuttu rusakoksi. Sitten se olikin älynnyt käydä lukemassa lokikirjaani, olinhan saanut päivitettyä sitä kaljuunan ruumasta käsin. Se ei ollut jäniksen elämässään koskaan kuullutkaan vampyyrimonneista. Ihmettelin, miksei se ollut tullut pelastamaan minua heti, jo illalla.

- Jekardinezin kaljuuna uppoaa hetkenä minä hyvänsä, ja olisin voinut hukkua sen mukana, puuskahdin suu täynnä pullaa.

- Hö, olin vihainen. Ja aina kun olen todella vihainen, alan leipoa pullaa.

Virnistimme toisillemme. Se tarkoitti, että olemme hyvä tiimi, eikä turhia höpinöitä enempää tarvittaisi.

 

Täytimme vielä jokaisen Jekardinezin aluksesta pelastetun häkkieläimen vesikupin ja sitten asetuimme mukavasti riippumattoihimme kannelle. Katselimme kauemmaksi ulapalle lipuvaa Jekardinezin laivaa ja vaalenevaa aamuyön taivasta. Ensin taivas hehkui karmiininpunaisena, sitten oranssina ja kun ensimmäiset auringonsäteet särkivät horisontissa häämöttävän taivaanrannan, kullattukantinen merirosvojen alus alkoi hiljaa kallistua.

Emme kuulleet ääniä, mutta näimme pelastusveneitä laskettavan ja miehistön kipuavan kyytiin. Joku liikkuvista hahmoista oli kenties itse Jekardinez, mutta emme vaivautuneet ottamaan kiikaria esiin. Jonkin aikaa vampyyrimonnien valloittama laiva kellui vielä aaltojen heiluttamana nokka pystyssä, kuin ongen koho, sitten näytti siltä, kuin iso kala olisi napannut ja vetäissyt sen pinnan alle, eikä valtavasta aluksesta näkynyt enää mitään. Se oli ääneti vajonnut hiljaiseen hautaansa.

Soutuveneet liikkuivat kohti lähellä olevaa saarta, mutta emme jääneet katsomaan enempää. Aivan varmasti tapaisimme kapteeni Jekardinezin vielä joskus. Tärkeämpää oli heti aloittaa järjestelyt eläinlauman kuljettamiseksi turvaan.

 

 


 

Kommentit:

Tina: :O Huu! Onneksi ei sitten tarvinnut katkaista toistakin jalkaa.

Hupulainen: Meinattiin lähteä kuumailmapallolla pelastustöihin!

Röö: Minä en kyllä olisi uskaltanut lähteä kyytiin, mutta olisin ollut hengessä mukana!

Vekku: Mä olisin tullut.

Ninnu: Mä myös.

Ziki: Täällä voi olla tulevaisuudessa niin vaarallista, älkää tulko. Juuri nyt en pääse pois täältä ollenkaan. On ihan oma soppa kun lähdin alunperinkään näille vesille. (Jos kommentointi ei pelitä, muistakaa lokkiposti.) – Koodasin lokini siten, tänne pääsee vain tietyt lokikamut. (Mainoksista ei silti pääse eroon.)

BlackBlog: Kuka Golden Hat filmipalkinnon saanut tähti kuolee seuraavaksi? Sijoita rosvorahastoomme ja voita jättipotti!