Kirjoitan kuolleena olosta myöhemmin - jos kirjoitan - nyt on hieman käytännön järjestelyjä, kun uudelleen syntyminen ei tapahtunutkaan niin auvoisasti kuin kuvittelin. Sitä niin herkästi kuvittelee kaikenlaista umpisen upeaa.


zikita%20s%C3%A4rk%C3%A4ll%C3%A4-normal.

 

Siis olisin kyllä odottanut uudelleen syntymisen olevan tapahtumana minun kohdallani jotakin hohdokasta; kuten loisteliasta leijumista tuulen kuljettaman ratsun selässä, tai edes leijumista. Vähän blingblingiä...

Mutta ei.

Havahduin virumasta Coconutin kannelta. Poskeni oli painautuneena kuumaan, valkoiseen hiekkaan, jota laivan kaikki tasot näyttivät olevan täynnä. Kuivaa hiekkaa? Merellä? Lisäksi, laiva ei keinahdellut aalloilla, vaan oli jotenkin kallellaan. Ja kuin kuollut se makasi täysin liikkumattomana. Kömmittyäni kurkistelemaan reelingin yli, sain vastauksen nuivaan uudelleen syntymiseeni; Coconut lepäsi puoliksi kyljellään hiekkasärkällä.

(Olin myös kuvitellut syntyväni mahdollisesti jossakin Hawaijilla ja kaulaani ripustettaisiin kukkaseppeleitä. Sen sijaan kaivoin hiekkaa korvistani tuntikausia ja olin ihan yksin.)


 

Kävin kurkistamassa kapteenin salonkiin; kaikki oli ennallaan. Mutta pöydälle oli ilmestynyt aivan uusi, tyhjä lokikirja. Vanha, vihreä lokikirjani näkyi olevan kirjahyllykössä seinällä. - Aloin tutkia uutta lokikirjaa. Sen kansi oli ruskeaksi sävytettyä nahkaa ja kanteen oli kirjailtu kauniisti kultaisin kirjaimin: "kapteeni Zikitan lokikirja".

Minun piti siis nyt ottaa kiltisti tuo uusi nimikin käyttööni. Olin saanut Sielukammiossa valita olenko jatkossa Zikita vai Ofelia. (Huh, - kuka kumma noita nimiä uudelleen syntyville oikein keksii... Joku voi haluta kuolla heti uudestaan jos nimi on ihan järkyttävä.) Sitten katsoin peiliin; tunnistin vihreän silmäni, sen ainoani, toisen silmäni tilallahan on lasisilmä, uusi syntymä ei antanut siis minulle toista silmää. Hiukseni olivat olkapäille asti, punaruskeat ja paljon paksummat. Silmäripsetkin olivat tummemmat ja ihokin hieman tummempi. Ja ehkä olin pikkuisen lyhyempi. Jouduin näet nousemaan varpailleni kurkottaessani katsomaan peiliin. No, tätä pientä muodonmuutosta olin osannut odottaakin. Katsottuani tarkemmin, näin hiekanjyvien kuvia painautuneena poskiini - olin kai nukkunut laivan kannella jonkin aikaa.

Heitin köysitikkaat reunan yli ja kapusin alas rantahietikolle. Kävelin laivan ympäri; se näytti siltä kuin olisi maannut hiekassa hyvin pitkään. Päässäni humisi kummallisia kuoleman kaikuja ja raikas merituuli tuntui liiankin todelliselta. Mutta ehkä se oli ihan normaali olotila uudelleen synnyttäessä.

Missäköhän Nurkkajäniskin oli? Tähyilin jäniksen jälkiä, mutta mitään jänikseen viittaavaa ei näkynyt. Kauempaa kuului leijonan karjuntaa. Mielessäni kävi, oliko se ehkä syönyt Nurkkajäniksen? Ainakin olin nyt varma, että olin rantautunut jonnekin Afrikkaan. Kaikkihan leijonan ärjähdyksen tuntevat, jotka ovat leffoja katsoneet (ainakin sen leijonan, joka murahtelee elokuvan alussa). Pitäisiköhän minun lähteä etsimään sitä pitkäkorvaista, karvaista perämiestä? Enhän minä yksinkään tätä paattia vesille saisi.

Kaiken lisäksi minua janotti hirveästi. Yritin ampua edellisen kapteenin antiikkisella musketilla paria kookospähkinää alas laivan vieressä huojuvista palmuista, mutta se oli niin tehoton että pienet kuulat lensivät hädin tuskin reelingin yli. Ajattelin myös tykillä ampumista, mutta en voinut koska yhdestä tykistä pursusi jonkin linnun pesäaineita. Ja mitäpä siitä pähkinästä olisi enää ollut jäljelläkään, jos sitä olisi tykillä pamauttanut.

Lopulta kiipesin palmuun, irrotin pikku kirveellä kookospähkinöitä ja pudotin ne alas. Porasin akkuporakoneella reiän yhteen kookospähkinään ja pursotin sen sisään kahvikaakaotiivistettä. Sitten ravistin. Tulipa erikoisen makuinen juoma. Semmoinen pirtelö. 

Ja kovasti mietin, missä Nurkkajänis mahtoi olla. Toivottavasti se oli elossa. Tuolla rannalla hiippaili äsken iltahämärissä leijonia. Ne nuuhkivat uteliaina laivan suuntaan, ja näyttivät asettuvan lopulta kauemmas puiden varjoon makaamaan. Aionkin heijastaa nyt jonkin leffan isoon purjeeseen jellonien pelottamiseksi. Ehkä Nurkkajänis löytää minut helpommin, kun on valoa pimeydessä.


 


Kommentit:

Tina: No, tulithan sinä vihdoin. Ja pääasia että synnyit. :D

Kiefer: Mikä mesta tää on?

Ziki: Huvijahti kuolleiden sielujen merellä.....

Kiefer: Adios... lähtee etsiin vihreämpiä laitumia, täällä on kai vaan vanhuksia?

Ziki: Aina kuvitellaan, että kuolema on vanhojen olentojen  murheita...

Tina: Nii, aika moni meistä on lähellä kuolemaa syntymästään saakka.