hopealangat-normal.jpg

 

(Päivitys kännykästä:) Odotin yön pimeyttä ja hiivin salaa pois Coconutilta. Otin reppuuni vähän juomista ja evästä, aion vähän tutustua maisemiin ja viipyä. Nurkkajänis kuorsasi niin että laiva tärisi (kuorsaisi vähän vielä kovempaa, niin laiva tärisisi pois hietikolta) ja Johnny Boy oli mennyt purjevarastoon. Mutta ei se ollut nukkumassa. Vesikauris meditoi kaiken aikaa - olen varma siitä. Tunsin sen.

Minua ahdisti koko ajan tieto siitä että joku pystyi tunkeutumaan pääni sisälle. Minun oli pakko ottaa etäisyyttä tuohon orkesteriin joksikin aikaa.

 

Kiipesin pimeästä vyöryvien aaltojen säestyksellä rannan kallioiselle kumpareelle ja istahdin alas. Kuu ja tähdet valaisivat merta ja Coconutia. Siellä nukkui koko elämäni ja maailmani.

Keskityin, ja sieluja yhdistävät hopealangat ilmestyivät taas. Sisimmästäni lensi kaarena välkehtivä hopealanka Coconutin komentosillalle, ja heti oli laivaa ikävä. Sitten laivaan kiemursi myös toinen lanka, mutta se oli kuin harmaata villalankaa johon oli solmittu sinne tänne pieniä rusetteja. Ahaa, se meni Nurkkajäniksen sieluun. Pian lensi kolmas lanka purjevarastoon, mutta kun päättäväisesti en ollut näkevinäni sitä, se muuttui nopeasti hieman piikkilankamaiseksi.

Lankoja alkoi pian lentää sielustani kymmenittäin ympäri maailman öiselle taivaalle; kuin olisin ollut pieni hämähäkki keskellä suuren suurta seittikudelmaansa. Aloin kuvitella kuinka kohta jokin spiraalilanka alkaisi kiertää ja yhdistäisi niitä verkoksi. Spiraalilankaa ei kuitenkaan tullut. Aloin laskea hopeisia kaaria, mutta se oli mahdotonta. Omituista; olin varma että kaikki hopealangat johtivat sukulaissieluihini tässä maailmassa, mutta en koskaan tulisi tuntemaan lähellekään niitä kaikkia.

Löytäisipä sukulaissielunsa noin vain aina hopeista lankaa nyppäisemällä ja seuraamalla...

Päätin jatkaa kävelyä syvemmälle viidakkoon, halusin nopeasti eroon kaikista maailman nyöreistä. (Ihan kuin minä olisin jokin kaiken maailman lankakoppa.) Kauhistuttava mielikuva luokseni hopeista seittiä pitkin ryntäävästä sukulaissielujen laumasta sai minut pakokauhun valtaan.

Janosin äkkiä täydellistä yksinoloa, mutta mieleni teki myös tapella. Kaivoin sapelini repustani ja pätkin poikki muutaman liaanin, kuin tuhotakseni juuri näkemiäni hopealankoja. Potkin rikki joitakin kummallisen näköisiä kasveja ja niistä purskahteli maahan pahanhajuista limaa. Lopulta keksin maallisemman syyn riehua; päätin raivata viidakkoon polun. Jostakin jonnekin, viis siitä, mistä ja minne.

 


Kommentit:

BlackBlog: Maailman luotettavin persoonallisuustesti! (Emme käytä tietoja sielujen markkinointitarkoituksiin.)

HareMagazine: Lataa iloinen porkkanalaulu kännykkäsi soittoääneksi!

Hupulainen: Varo, siellä voi olla niitä leijonia...

Kiefer: Tässä olisi pelastava ja murahteleva, rohkea Tarzan. Bundolo bandolo.

neiti Aika: Menee tunnelma. :(

Hupulainen: Kiefer voisi valita sadoista tuhansista blogeista jonkun toisen paikan, jossa toteuttaa alkukantaisia pelastus murahtelujaan.

Ziki: Tai kapu painaa Kieferin kohdalla banned nappulaa.

neiti Aika: Hyvä Ziki, kaikenlaisille Kiefereille on varmasti sopivia chatteja ihan nurkan takana.