tausta%20grey-normal.jpg

 

Kyllästyttävää; yritin päästä tästä silmäjutusta jo eroon, ja tungin mielestäni edelliseen kirjoitukseen kaiken siihen liittyvän. Mutta ei voi mitään. Silmäjuttu on nyt ihan ykköstä vielä tänäänkin.

 

Viime yönä heräsin painajaiseen, tai ainakin luulin niin. Mutta tapahtumat näkyivätkin lumisadekuulan sisällä, jota pidän lasisilmänäni.

Yritin olla liikkumatta, jotta lumisade ei kuulan sisällä vallan myrättäisi ja pilaisi näkymää niin kuin huono signaali töllökanavaa. Katsoin tarkasti pikkuruista, yksityiskohtia täynnä olevaa miniatyyrimaisemaa.

 

Aivan kuin iso kolmimastoinen purjelaiva olisi lipunut esiin lumisateen keskeltä. Laivan ruorissa näkyi pöyhistelevän kaunis, mustahiuksinen nainen. Valtavan suuri riikinkukon sulka keikkui naisen hatussa ja hänen olemuksensa oli häijyn makea. Vaikka en ollut nähnyt kapteeni Jekardinezia koskaan silmästä silmään, tunnistin hänet heti. Hän oli sama rosvokapteeni, jonka kynsistä kaappasimme vapauteen useita eläimiä eräässä satamassa. En silloin vain tiennyt hänen nimeään, nyt olin varma.

Eli juuri hän oli jo lähettänyt minulle uhkailevaa lokkipostia? Niin sen täytyi olla. Ja mikäli kuulemiani juttuja oli uskominen, hän oli varsinainen merten kauhu. Tunsin olevani häneen verrattuna pelkkä laivanhylkyjä sukelteleva pingu pingviini, joka kaiken lisäksi hävisi aina korttipelissäkin omalle perämiehelleen. Olinko saanut itselleni kohtuuttoman suuren vihollisen? Pitäisiköhän myydä Coconut ja siirtyä maihin... – Ehkä lasikuulasilmäni vain valehteli. Olin liikahtanut ja lumisade peitti taas näkyväisyyden. Odotin hiljaa, jotta näkisin vielä tarkemmin mitä sen sisällä tapahtui.

Phuh; ja mitä sitten näinkään; eläinhäkit keskikannella leopardeineen ja simpansseineen. Yläkannella näkyi raakapuusta roikkumassa lisäksi yksi muita pienempi, pyöreä häkki, jonka sisälle en nähnyt. Laivan miehistö oli kerääntyneenä juuri tuon pienen häkin ympärille ja kallisteli viskipullojaan. Uteliaisuuteni heräsi. Häkissä oli jotain, mutta mitä?

Yritin näystä huolimatta silti nukkua. Pyörin levottomasti riippumatossa nähden unia eläinhäkeistä, joiden kaltereita Nurkkajänis nakersi kuin porkkanoita.

Noustuani aamulla, tuumasin Nurkkajäniksen edelleen olevan unten mailla, koska kukaan ei ollut sotkenut kapyysissa kaakaota pöydälle. Jänis sotki aina.

 


 

Kommentit:

HareMagazine: Hypitkö vanhanaikaisesti? Opi hyppimään uudella tavalla. Lue uusin HareMagazine!