torstai, 4. huhtikuu 2019

Kermamerelle päin

Jumituimme viikoiksi Välimeren ja Kermameren väliseen salmeen, tai itseasiassa kanavan suulle, liian virkaintoisen kanavan vartijan takia. Meiltä puuttui lomake C79564327-B. (Emme voineet kuin pyöritellä silmiämme ihmetyksestä ja rantautua kanavan kupeessa olevan uutuuttaan hohtavan laiturin kupeeseen. Laituri oli tehty italialaisesta valkoisesta marmorista ja Coconut - armas ja rakas lavamme - näytti äkkiä hirvittävän rähjäiseltä... Nurkkajänis meni maihin kanavanvartijan neuvomaan virastoon, ja jonotti siellä päiväkausia mokomaa lomaketta.)

(Niin, sitten kun saimme sen pahuksen lomakkeen, huomasimme että se oli kirjoitettu arabiaksi ja olimme perua koko Kermamerelle suunnatun risteilymme.)

(Ai että eikös meidän vain pitänyt viedä ne mummot Gibraltarille? No joo, mutta kun kaikenlaista kummallista tapahtui...)

 

v%C3%A4risotkua-normal.jpg

 

Äsh, kai minun on selitettävä mistä tässä nyt on kysymys.

Elikkäs; Nurkkajäniksen porkkanankasvatuksessa kävi niin, että vain ja ainoastaan yksi siemenistä iti ja kasvoi. Se kasvoi hirvittävällä vauhdilla ja jouduimme istuttamaan sen valtavan suureen kumiveneeseen kun laiva meinasi hörpätä kokan kautta vettä sen painon vuoksi. Jättiporkkana vaikutti olevan umpikultaa, mutta sen vihreät verso-osat olivat ilmaa kevyempää liehuvaa höttöä ja ne kurkottivat jossain vaiheessa jo korkeammalle kuin laivan mastot. Kumivenehän olisi mennyt uppeluksiin ilman tuota ihmeellistä, keventävää vaikutusta. Luulen, että porkkana oli jo kooltaan lähempänä intiannorsua, kun mummot päättivät etteivät menisikään Gibraltarille vaan jatkaisimme Välimerelle ja sieltä edelleen jonnekin salaiseen paikkaan

 

Ohitimme siis Gibraltarin. Jättiporkkana muuttui sitä kiiltävämmäksi, mitä vähemmän sille oli tarjolla kasteluvettä. Suolavesi sai sen nostelemaan äkäisen oloisena juuriaan ja ihan kuin se olisi yrittänyt kurkotella itseään tavalla tai toisella laivankannelle. Laitoimme sen öisin pitemmän köyden perään turvallisuussyistä, mistä sen tiesi  vaikka se yön pimeydessä tosissaan yrittäisi takaisin laivaan.

Nurkkajänikselle jättiporkkana oli suuruudestaan huolimatta selvästikin hienoinen pettymys, mutta myös kaiken mielenkinnon vievä kohde. Jänis ei meinannut muistaa enää perämiehen hommiaan.. Se vähensi myös porkkanoista puhumista ja alkoi säilykeporkkanoiden sijaan napostella punajuuria. 

Euphrosyne, Peggyn isoäiti, piti joka päivä ompeluseurojaan laivan kannella, ja kaikki mummot istuivat aina samassa järjestyksessä ringissä ison villalankakopan ympärillä. Minua oli alkanut vähän ihmetyttämään outo ja tuntematon matkakohteemme, sillä sain vain koordenaatteja ja epämääräisiä suuntavinkkejä pienten saaristojen läpi luovimiseksi. Viimein kuitenkin sain kuulla matkamme määränpäästä enemmän...

 

ziki%20potretti%202-normal.jpg

 

Olimme eräänä kauniina aamuna nauttineet korvikekahvia (jauhetuista kookospähkinän kuorista ja kuivatuista teenlehdistä tehtyä ruskeaa litkua) ja syöneet piirakkaa (jossa ei ollut mitään täytettä), kun Euphrosyne juhlavasti tähyili horisonttiin ja rykäisi tärkeän kuuloisesti.

"Kanava näkyy jo, kuulkaas oi rakkaat ystäväiseni! Kohta saavumme Kermamerelle johtavan kanavan suulle. Tytöt, kohta se alkaa!"

Kade%20blogi.jpg

Mikä alkaa? ihmettelimme Nurkkajäniksen ja Peggyn kanssa kasvoillamme ilmehtien. Euphrosyne oli selvästi puhunut vain ystävättärilleen kutimiensa ääressä, eikä meille.

Ihmettelyymme ei jäänyt aikaa enempää, kun laivan takaa kuului hiljainen pulpahtava ääni. Juoksimme katsomaan Jättiporkkanaa, varmana siitä että se oli kellahtanut aaltoihin. Nojasimme reelinkiin ja seurasimme valtaisaa ihmettä; jättiporkkanaan ilmestyi pieniä huokoisia reikiä, kumivene oli alkanut täyttyä mustasta hiekasta mitä valui noista rei´istä, ja se alkoi pulpahdellen upota vedenpinnan alle. Kun liehuvat vihertävät varret levittäytyivät sateenvarjomaisesti, porkkana alkoi kohota ilmaan ja samalla niistä pienistä rei´itä alkoi pursuta hiekan lisäksi myös haikua ja porkkanan pinta muuttui säkenöiväksi, kiiltävämmäksi ja ohueksi kuoreksi. Porkkana muuttui kevyesti liiteleväksi hehkuvaksi palloporkkanaksi ja se kohosi aina vain korkeammalle ja näkyi lopulta vain pienenä pisteenä taivaalla.

...!

Nurkkajänis ei saanut sanaakaan suustaan. Eikä jälkeenpäin kukaan tohtinut enää mainita koko porkkanaa minkään keskustelun yhteydessä. Nähtyä oli vaikea pukea sanoiksi mitenkään. Ehkä jokainen oli helpottunut moisen kumman juureksen häviämisestä pilvien sekaan. - Jopa Nurkkajänis?

En tiedä... tänäkään päivänä emme ole puhuneet Jättiporkkanasta, kuin äänettömästä sopimuksesta.

 

coconut-normal.jpg

 

Jaahas, no, nyt siis olemme saaneet tuon arabiankielisen lomakkeen täytetyksi koska yhdellä mummoista asuu Taiwanissa serkku, joka osaa sujuvasti kaikkia arabian alueen murteita ja kieliä. Meidän piti vain lähetttää lomake postilokin mukana ensin Taiwaniin, sitten saimme siitä käännetyn version täytettäväksemme ja sitten lähetimme sen täytetyn version jälleen käännettäväksi arabiaksi ja sitten olikin mokoma muodollisuus täytetty. Toivottavasti. Olen pukenut ylleni juuri paikatun, pestyn ja silitetyn kapteenin asuni - ja valmistaudun menemään kanavavahdin juttusille. Jospa viimein pääsisimme eteenpäin.

Muhiminen viikkokausia jossakin laiturissa on saanut minut pitkästymään ja olen alkanut taas purra kynsiäni.

En tiedä jatkanko tätä tarinaa enää. Olen uupunut ja ihan tööt poikki. Mustekin on muuttumassa kermanvalkoiseksi. Mitä enää jää jäljelle jos kaikki kirjoitettu katoaa?

Ehkä tämä on hyvästien aika. Kiitän lokikirjani lukijoita. Terveisin

Coconutin kapteeni, alias

Siriumish, alias

Hazelia van Helsing, alias

Sirkku Linnea

alias S. Sippurahäntä,

ja ties miten monen muun nimen haltija, jonka pää aina pursuaa jotain.

Sirkku%20Linnea%20elf.jpg


Kommentit:

BlackBlog: Kommentit 150 goldenia/sana. 

 

sunnuntai, 24. maaliskuu 2019

Jättiporkkanan kasvatusta laivassa

Nurkkajänis alkoi kiljua riemusta huomattuaan ensimmäisen itäneen porkkanan idun. Olimme jo epäilleet että kalliit erikoisporkkanansiemenet olivat olleet huijausta, sillä lukemattomissa multapoteissa ei ollut näkynyt kylvön jälkeen minkäänlaista elonmerkkiä. 

Peggyn isoäiti Euphrosyne (joka kirjoitettiinkin kuulema vain yhdellä yyllä) kaivoi taskustaan mustia voodoo sulkia ja manasi jotakin outoa mantraa heti vihreän verson nähdessään. Toiset mummot mumisivat keskenään ja tiivistivät välejään kannella, kuin olisivat halunneet äkkiä istua ihan kiinni toisissaan. 

Vihreä itu sai minut mietteliääksi, sillä se kasvoi niin hurjaa vauhtia, että Nurkkajänis joutui raivaamaan sen paapomiseen etukannelle oman tilansa. Joka toinen tunti porkkana oli siirrettävä isompaan purnukkaan ja se ahmaisi juurillaan hetkessä ämpärillisen vettä. - Ja juomavesi oli laivassa katoava luonnonvara, ellei sateita sattuisi kohdalle.

 

Uusi päivitys: On myöhäinen yö, ja mummot ovat vetäytyneet hytteihinsä virkkuukoukkuineen ja villalankoineen. Kävin vilkaisemassa jättiporkkanaa, joka oli nyt istutettu tyhjään rommitynnyriin. Olin melko varma että kuulin porkkanan kasvavan kovalla rapinalla, tynnyrin liitoksetkin natisivat kilpaa Coconutin köysien ja purjeiden mukana. Ja jos kuulin oikein, porkkanalla oli ehkä hikka...

Uupunut Nurkkajänis oli nukahtanut istuvilleen köysinipun päälle tyhjä vesisanko tyynynään, ja se kuorsasi kuuluvalla äänellä. Ajattelin tehdä hyvän työn ja kastella hieman muitakin porkkanapotteja. Niissä tosin ei edelleenkään näkynyt minkäänlaisia elonmerkkejä. Mutta ehkä niissä kasvaisikin ihan tavallisia porkkanoita, semmoisia hidaskasvuisia ja oransseja? Tuo jättiporkkana oli vaihtamassa väriään vaaleankellertävästä pronssiseksi. Miten kasvis voi olla niin metallinkiiltoinen? Turha kai sanoakaan että minulla on pahoja aavistuksia tuosta porkkanasta. (Melkein jo unohdan Peggyn terävähampaisen isoäiti Euphrosynen.)

 


 

 

Kommentit:

BlackBlog: Luovu sielustasi, saat aloittaa ilmaisen kommentoinnin! (Kommentoinnin hinnat tarkemmin BlackBlogin kotisivuilla.)

 

torstai, 21. maaliskuu 2019

Ompeluseurat alkavat

Olimme saapuneet Lontooseen hirvittävän hernerokkasumun vallitessa. Ellei olisi ollut minkäänlaista kelloa, emme olisi tienneet oliko aamu, päivä vai ilta. (Oli aamu, tarkistin kellosta.) Meidät opasti satamalaituriin Nurkkajäniksen erehtymätön nenä, joka toimi tarkemmin kuin mikään tutka. Lontoon satamakuppiloista pöllähtävät lemut kertoivat jänikselle kaiken tarvittavan.

" Kokka paapuuriin, haistan Hirnuvan Hevosen eltaantuneen oluen sielläpäin, sen edessä olevaan laituriin on korkeintaan sata jalkaa." "..top top, enää viisitoista jalkaa, perä liiraa liikaa edelle, takanamme on sillipursi. Tuoretta silliä."

"Seis, heitän touvin, meidät ollaan ottamassa vastaan."

Seurasi pienimuotoista huutelua ja laskusillan kolinoita, mutta kiinnitettyämme köydet ja astuttuamme satamalaiturille, totesimme sen melkein autioksi. Vain meidät vastaanottaneet pari satamatyöntekijää oli sillipurren luona meidän lisäksemme.

 

"Nyt meidän pitäisi löytää Hotelli Ravunkuori..." mutisin ja vilkaisin alukseemme itsepäisesti jäänyttä Peggyä. Kokkimme oli keksinyt alkaa tekemään pullataikinaa, eikä muka voinut lähteä noutamaan isoäitiään ja tämän seuruetta. Aavistin leipomisvimman tekosyyksi. Toisaalta, ei kai mikään ollut niin hyvää kuin vastaleivottu pulla, joten ehkä Peggy halusi ilahduttaa vanhaa rouvaa. No, minulle ja Nurkkajänikselle tuotti tuskin minkäänlaisia vaikeuksia noutaa yhdensortin ompeluseurakerho laivaan. Sitäpaitsi, vanhat leidit voisivat tuoda vaihtelua piraattielämäämme. Voisin vaikka oppia heiltä koruompelua tai virkkaamaan bikinit. Virkatut bikinit olisivat tosi nastat.

 

Sumu kieppui ympärillämme ja mukulakivikatu kapeni kapenemistaan. Meitä oli neuvottu kaksi kertaa väärään suuntaan, tai sitten sumu vain teki meille kepposiaan. Olimme kuitenkin nyt oikealla kadulla. Kärrykujan puolivälissä pitäisi näkyä oransseja lyhtyjä ja niiden alla sisäänkäynti etsimäämme hotelliin. 

Edestämme kuului äkkiä kovaäänistä huutoa ja tappelua, ilmassa lensi matkalaukku ja pian toinenkin. Pysähdyimme niille sijoillemme; näimme kuinka viisi tai kuusi mummoa tappeli hampaat irvessä keskellä kujannetta, seassa pari hotellin virka-asuun pukeutunutta työntekijää... Tappelijoiden yläpuolella oli oransseja lyhtyjä, ja näin kuinka yksi mummoista, harmaa puoliaasi (sillä oli ihmisen ruumis mutta aasin pää) nappasi suuren rapua esittävän kuparilaatan kannattimistaan ja mäiski sillä vastustajiaan niin että virkailijat katsoivat parhaaksi paeta takaisin sisätiloihin.

"... no niin, kamut, nyt töppöstä toisen eteen, kerätkää kimpsunne!" tuo harmaa olento huudahti ja kaikki lähtivät juoksemaan meitä kohti. "Pois alta, idiootit!" hän huusi minulle ja Nurkkajänikselle ja tuo kuuden (!) mummon letka ohitti meidät vauhdilla, matkalaukkujaan ja nyssäköitään raahaten.

 

Seurasimme. Nurkkajänis näytti varsin innostuneelta ja pirteältä. Minulle alkoi valjeta syy Peggyn arasteluun. Isoäiti oli ilmeisesti ensiluokan rettelöitsijä - ja varsin kovakuntoinen. Saimme juosta melkein täyttä vauhtia saavuttaaksemme mummoseurueen, mikä tapahtui satamalaiturilla. Olento, jonka uskoin aasinkorvista päätellen olevan Peggyn mummo, käännähti ympäri ja porasi silmänsä minun omiini. Rivi teräviä hampaita paljastui kun tuo vanha olento sihisi minulle kysymyksen: "Seuraatteko te meitä?" 

"Kyllä vain!" vastasi Nurkkajänis turvallisesti takaani nenä pitkällään kurkkien.

"Minä en ikinä maksa yöstä hotellissa, mikä kuhisee töyriäisiä ja muljakkeita."

"Emme me ole hotellin asialla!" minä vingahdin ja minua suututti hieman puolustuskannalle joutuminen.

"Piruako te sitten perässä kirmaatte."

"Oletan teidän olevan Peggyn isoäiti?" 

Mummot vilkuilivat toisiaan ja vaikuttivat varautuneilta ja epäileväisiltä.

"Saatanpa ollakin."

"Tervetuloa laivaan, teitä onkin jo odotettu..." mutisin ja viittasin kohti laivaani. 

"Mrrh... " murisi tuo häijyn näköinen olento, joka oli kyllä pukeutunut isoäidille sopivaan tummansiniseen samettipukuun, jonka hameen alta pursusi hienoavalkoista pitsiä, ja jonka päässä keikkui ruskea olkihattu, mutta jonka naama pelottaisi kenen tahansa sydämen hyppäämään kurkkuun.

 

Katsoin kuinka mummot asettuivat laivaan ilman tarvetta minkäänlaiseen opastukseen. He valtasivat kaikki tyhjät hytit tavaroineen ja saatuaan Peggyn vaisuna tarjoilemaa pullaa ja teetä (johon piti lorauttaa viskiä) he asettuivat kannelle puoliympyrään istumaan ja alkoivat virkkaamisen. Rauha laskeutui maailmaan - ja sumukin alkoi hälvetä. 

Irrottauduimme satamalaiturista ja suuntasimme kurssin vähin äänin kohti ulappaa. Minun vatsassani oli kummallinen tunne tulevista epämääräisistä yllätyksistä. Aavistin ompelureurojen alkavan, mutta millaisten ompeluseurojen...

 


 

Kommentit:

Ei kommentteja.

maanantai, 18. maaliskuu 2019

Peggy saa postia isoäidiltään

Nurkkajänis oli kylvänyt vanhoihin maitotölkkeihin, kenkiin, hattuihin ja mitä erikoisempiin potteihin kallisarvoisia porkkanansiemeniään. Laivan ruumasta kun ei ollut löytynyt tarpeeksi ruukkuja. Se melkein unohti perämiehen hommansa hiippaillessaan potin luota toiselle ja odotellessaan ensimmäisiä itämisen merkkejä. 

 

Karvakorvan keskittyessä porkkananviljelyynsä keskityin minä tärkeisiin kapun hommiini. Järjestelin vähän merikarttoja, kiillotin sekstantin, petsasin puujalkani ja tähyilin kaukoputkella horisonttiin. Leppeä tuuli puski purjeita pullolleen ja aallot pärskähtelivät iloisesti laivan kylkiin. Peggy valmisteli herkullisia aterioitaan ja jouduin vähän katsomaan syömisiäni; liika muffinsseilla herkuttelu teki minut herkästi veteläksi ja uniseksi. - Semmoinen voisi koitua meidän kaikkien turmioksi.

 

tausta%20shipdarkblue-normal.jpg

 

Olin aikeissa torkahtaa mielestäni hyvin ansaituille päivänokosille yläkannen riippumattoon, kun kuulin aasimaista kavioiden kopinaa alakannelta. Peggy kapusi vaivautuneen näköisenä puuportaat ylös ja yskäisi.

Sillä oli ilmeisen tärkeää asiaa, joten en teeskennellyt nukkuvaa (kuten usein tein jos olin nukahtamaisillani). Kokkini ojensi minulle muovisen mehukattipullon, jonka päällä oli Peggyn nimi hienoin koukeroisin kirjaimin tekstattuna, ja sen sisältä löysin kirjeen. Se oli vähän ruttuinen, sillä kertomansa mukaan Peggy oli jo lukenut sen kymmenen kertaa.

 

Kirjeen lähettäjäksi oli merkitty Isoäiti Euphrosyyne ja Kutomisen Ystävät. Isoäiti "ystävineen" koostui ryhmästä vanhainkodin ompeluseuralaisia, ja nyt tuo kerho oli vailla kyytiä Lontoosta Gibraltarille. He olivat kuulleet että Peggy matkasi maailman merillä aluksella nimeltä Coconut. (Isoäiti ilmeisesti oletti Peggyn purjehtivan yksin jollakin pikkupurrelle ja tämä voisi siten helposti tarjota kyydin koko poppoolle.) 

 

Peggy kertoi nolona että ei ollut oikaissut tuota väärinkäsitystä yksinpurjehtimisesta, ja ihmetteli surkeana mitä hän isoäidilleen vastaisi. Jokin hyväntekijän tuulenpuuska puhalsi toisesta korvastani sisään, eikä löytänyt ulos, joten lupasin että purjehtisimme suorinta reittiä Lontooseen ja järjestäisimme koko ompeluseuran määränpäähänsä Gibraltarille.

 

Jälkikäteen hieman kaduin päätöstäni, eikä Nurkkajäniskään vaikuttanut kovin innostuneelta asiasta kuultuaan. Olin luullut että Peggy riemastuisi, mutta sen sijaan aasi näytti pikemminkin vielä epätoivoisemmalta. Se lähetti postilokin mukana vastauksen isoäidilleen ja vetäytyi kapyysiin. Samana iltana jäimme ilman iltapuuroa kun Peggy oli polttanut sen pohjaan silkasta hermostuksesta.

 

Millainen oli tuo isoäiti Euphrosyyne, kun Peggy ei uskaltanut edes keskustella aiheesta yhtään enempää???

 

Niin tai näin, olisimme pian Lontoossa ja näkisimme kyytiläisemme omin silmin....

 


Kommentit:

Ei kommentteja.

lauantai, 16. maaliskuu 2019

Kalliita porkkanansiemeniä

nurkkiksen%20taide%203-normal.jpg

 

Olimme hyvin epäluuloisia, kun kioskipelikaani laskeutui tänään laivan keskikannelle. Se oli se sama perskutin pelikaani, jolta olin ostanut sen epäonnen voittoarvan ja sitä myötä ajautunut kidnapatuksi. 

Tällä kertaa kioskipelikaanilla oli mukana kokoelma erilaisia siemeniä, vääränkierteisiä ruuveja ja uudenlaisia paristoja. Ostin heti niitä paristoja jemmaan ison kasan. Niissä siemenissä ja ruuveissa en kuitenkaan nähnyt mitään mielenkiintoista, joten heittäydyin riippumattoon seurailemaan Peggyn ja Nurkkajäniksen kaupankäyntiä. Peggy osti salaatin ja kukkakaalin siemeniä kapyysin ikkunalla kasvatettavaksi ja Nurkkajänis uppoutui eri porkkanalajikkeiden tutkimiseen.

pirate%20nurkkis%20mv-normal.jpg

Olin jo torkahtaa kun heräsin kiivaaseen sananvaihtoon. Raotin silmääni (toinenhan oli semmoinen lasikuula, jonka sisällä satoi lunta ja maisemassa oli pieni vuori ja pikku lumiukko laski mäkeä sen rinteellä.) ja totesin Nurkkajäniksen tinkivän kiihkeään sävyyn hinnoista. Tassuissaan sillä oli kaksi siemenpussia. 

Kioskipelikaani oli tiukka hintojensa suhteen ja yllätyksekseni aina niin tinkimisessä taitava Nurkkajänis joutui pulittamaan täyden hinnan ostoksistaan; viisikymmentä silveriä.

 

Viisikymmentä silveriä porkkanansiemenistä? 

 

Kun kioskipelikaani oli lähtenyt, hilpaisin uteliaana perämieheni luo ja odotin kuulevani innokkaan selostuksen porkkananviljelystä. Nurkkajänis rakasti kaikkea porkkanoihin liittyvää ja jaksoi aina jauhaa niistä kyllästymiseen saakka.

Mutta nyt jänö vain piilotti siemenpussit nopeasti lökäpöksyjensä taskuun ja alkoi puhua säästä.

- Ostit sitten porkkanansiemeniä? kysyin töksähtäen.

- ..mmmmm..niinpä taisin ostaa.... jänis mutisi ja tähyili horisonttiin hyvin vaivautuneen näköisenä.

- Olivat vissiin kalliitakin? utelin ja minua hävetti äänessäni kuultava lapsellinen uteliaisuus. Ei ollenkaan arvokasta ja kunnioitettavaa kapteenin käytöstä. Jos jänis ei kertoisi tarkemmin asiasta, en varmasti jatkaisi aiheesta enempää. Sitä paitsi, kohta näkisin omin silmin kuinka pottiporkkanoita ilmestyisi ympäri laivaa. Ja kysehän oli kuitenkin vain porkkanoista, eikä mistään uudesta ja jännittävästä, kuten seikkailusta.

- ...ilmapuntari laskee, taitaa tulla myrsky, kapu, jänis höpötti vastaukseksi.

En virkannut mokoman karvakorvan pöpinöihin enää mitään vaan aloin pitää silmällä isoa purjetta.

 

 


Kommentit:

Ei kommentteja.